torstai 13. maaliskuuta 2008

Lemmikkien pääsiäinen


VIIKKO 11- 12

Olemme Lemmikkien kanssa saaneet virpomavitsat tehtyä ja lapset ovat vieneet ne kotiin odottamaan Sunnuntaiaamua.

VIRVON VARVON
TUOREEKS TERVEEKS
TULEVAKS VUODEKS
VITSA SULLE
PALKKA MULLE

Raeruohopurkeista tuli hienoja. Lapset saivat koristella purkit haluamillaan väreillä ja höyhenillä.
Mullan ja siemenien laittaminen oli lapsista kivaa hommaa, nyt lapset kovasti odottavat että saavat viedä jo hyvin kasvaneet raeruohot kotiin.

Ryhmätyönä olemme maalanneet suuria kanoja (styrox kartioita) joita lapset ja aikuiset ovat tehneet yhdessä.

Kolme ja neljä vuotiaat ovat pistelleet neulalla ympyrä muotoja joista sitten teimme tipuja. Harjoiteltu saksilla leikkaamista viivaa pitkin.

PIIRTÄMISTÄ

Olemme piirtäneet jo valmiiksi munan muotoon leikkattuihin papereihin omia taideteoksia. Isommat lapset ovat värittäneet värityskuvia pääsiäiseen liittyen.

LAULAMISTA JA LEIKKIKMISTÄ

- Kanaemo istui orrella, kutitti kukkoa korrella
- Jänöllä on pitkät korvat...

PÄÄSIÄISHARTAUS

Torstaina lähdemme pääsiäishartauteen Lehmuskylän seurakuntakodille. Olemme harjoitelleet
Lensi maahan enkeli virttä.

PÄÄSIÄISATERIA

Herkuttelemme torstaina pääsiäisaterialla, jonka Kaisa on Marjutin avustuksella meille loihtinut.

Ei kommentteja: